Kirjoitin joskus blogitekstin otsikolla "20 random reissufaktaa minusta" joka lähes julkaisua vaille valmiina hävisi totaalisesti bittiavaruuteen. Täysin murtuneena tapahtuneesta, en koskaan saanut aikaiseksi kirjoitettua sitä uudelleen. Nyt hyvä ystäväni A ( jonka upeaa blogia pääsette lukemaan tästä ) heitti minulle haasteen, jossa pyydetään kertomaan 11 satunnaista asiaa itsestä sekä vastamaan allekirjoittaneen keksimiin kysymyksiin. Haaste hyväksytty, käsitelty ja vastaus tuleekin nyt tässä!
11 satunnaista tosiasiaa Milkasta
1. Minulla ei ole ajokorttia enkä siis osaa tai ole koskaan edes kokeillut ajaa autoa. Tämä on aina vakioni "En oo koskaan"- pelissä. Asuessani Balilla ajoin ensimmäistä kertaa elämässäni skootterilla tai ylipäänsä millään moottoriajoneuvolla ja mielestäni se oli kyllä aika lystiä. Aloitin siis kevyesti tuon ajourani; vasemmanpuoleisessa, aasialaisessa, ei-sääntöjä -liikenteessä. Mutta skootterin hankkimista voisin jopa harkita. Toisaalta, täällä nykyseissä kotikaupungissani Tukholmassa se vaatisi ajokortin hankkimista ja se on mielestäni täyttä rahan riistoa. Käytän paljon mielummin sen 2000 euroa siihen että matkustan uudelleen Indonesiaan. Ja sitäpaitsi, pyörä,longboard ja tunnelbana ovat paljon ympäristöystävällisempiä.
"I will literally be the old woman who lived in her shoes"
3. Olen aina ollut Ruotsi-fani. Kun Suomi viimeksi löi rakkaan naapurinsa murskaavasti jääkiekon finaalipeleissä, jouduin nöyränä riisumaan Tre Kronor paidan pois päältäni etten saisi kanamunasta tai muustakaan epämiellyttävästä päälleni. Ruotsin ihannoiminen johtaa varmasti jollain tavalla lapsuudestani. Lempikirjani oli pienenä ja on edelleen, Veljeni Leijonamieli. Muistutin itse hyvin paljon Peppi Pitkätossua lapsena. Reissut Haaparannalle oli kuin yhtä juhlaa; ihanaa Lätta-voita (jota ostan kaupasta vieläkin), irtokaramellejä ja tölkkilimua. Neljä-vuotiaana halusin naimisiin suomenruotsalaisen tenavatähtivoittajan Christoffer Römbergin kanssa. Myöhemmin ihastuin Ikeaan, Sveaan, ICA Maxiin, Cheap Mondayhin. Muutettuani pois Göteborgista, vuoden siellä asuttuani, lähdin opiskelemaan ruotsin kieltä Oulun yliopistoon. Opinnot jäivät kesken mutta täällä ollaan takaisin. Heja Sverige!
4.Inhoan lunta ja kylmää. Jos saisin lautailla rinteitä alas aurinkoisessa kevätsäässä niin silloin se olisi ihan ok. Muuten; ei kiitos! Onneksi Tukholmassa kevät on jo pitkällä ja viikonlopuksi on luvattu jopa huikeaa +14asteen lämpöä.

5.
.
6.Jos tykästyn todella johonkin biisiin voin kuunnella sen samantien kymmenen kertaa putkeen. Tai sata. Tai tuhat. Voin siis painaa repeatia lähes loputtomiin. Tälläisia kipaleita tällä hetkellä on mm. Tori Kellyn - Dear no one ja Passenger - Let her go
8.Ja koska musiikki on iso osa elämääni ( tai on ainakin ollut) sanottakoon vielä että rakastan laulaa mukana. Varsinkin autossa. Joidenkin kuskien hermot eivät aina ihan kestä tätä,toisten mielestä taas ei tarvitse radiota ollenkaan kun minä olen kyydissä.
11. Menen lääkäriin vasta jos minulla on pää kainalossa. Entisen esimieheni, joka on myös hyvä ystäväni, mielestä olen tässäKIN asiassa paljon äijempi kuin kukaan hänen tuntemistaan miehistä.
Ja sitten vastaukset pikku- A:n keksimiin kysymyksiin
1.Millaista päivää vietät tänään?
1.Millaista päivää vietät tänään?
Heräsin tänään jo kahdeksalta aamulla mitä tapahtuu hyvin hyvin harvoin. Eilen vietin vapaailtaa ja tänään olo tuntuu hyvin levänneeltä ja energiseltä. Ajattelin urheilla ennen työiltaa, joka alkaa viiden maissa. Nyt odotan että väliaikainen kämppikseni Herman heräisi ja voisimme syödä aamiaista yhdessä aurinkoisella, ah niin ihanalla, parvekkeellani.
2. Mitä mieltä olet prätkän ostamisesta maailman kalleimmassa maassa, jossa autostakin on ollut suunnilleen vaan harmia, kun on tarkoitus säästää? Sijoittaisitko a) prätkään b) johonkin muuhun vai laittaisitko kenties c) säästöön niin kuin on sovittu?
Jahas, nämä on ilmeisesti näitä parisuhteen kompromisseja joista meikäläisellä ei ole harmainta hajua. Taisin mainita tuossa aikaisemmin skootterilla ajamisen olevan lystiä ja että auton omistaminen on turhaa. Ja että en osaa säästää. Mutta yleensä olen kuitenkin sitä mieltä että jos jotain sovitaan niin siitä pidetään kiinni. En kuitenkaan panisi pahakseni jos saisin huristella moottoripyrörän kyydissä tukka hulmuten pitkin kesäistä Ruotsia, Suomea tai Norjaa. Tai vaikka kaikkia. Joten d.) en osaa kyllä sanoa
3. Mikä on lempilautapelisi?
Ehdottomasti Alias! Olen aina kokenut olevani sanallisesti lahjakas ja Aliaksessa pääsen toteuttamaan sitä taitoa. En kestä häviötä tässä pelissä, sitä onneksi harvemmin tapahtuu. Eräänä uudenvuodenaattona mökötin pari tuntia tappion jälkeen.
4. Miten analysoisit Anna Puun kappaletta Säännöt Rakkaudelle ? Mistä siinä on mielestäsi kyse?
Tämä veisu on lähes jokaisella soittolistallani ja ollut paljon huulilla viime aikoina. Mielestäni kappaleessa on kyse pettämisestä, rakastamisen vaikeudesta ja siitä missä raja menee. Vaikka kappale on aika lohduton on siinä kuitenkin kaunista sanomaa mistä jokainen voi saada irti jotain. Tulee kääntyä kotiin ajoissa, hiljentää risteyksiin ajoissa.
5. Missä tilanteessa olet halunnut vajota maan alle häpeästä?
Tämä osottautui kysymyksistä kaikkista vaikeimmaksi ja en kuolemaksenikaan pysty muistamaan tilannetta missä olisin halunnut sulautua seinään. Varmasti niitä on ollut mutta tämä johtunee ehkä siitä että en yleensä murehdi tällaisia asioita muutamaa tuntia pidempään. En myöskään mieti usein mitä muut ajattelevat ja toimin aika räiskyvästi ja tunteella, sen kummmempia miettimättä. "En kehtais kyllä ite mut sä oot kyllä semmonen kehtaaja että anna mennä vaan!" , tokaisi eräs ystäväni tässä taannoin.
6. Kenen sanoisit tuntevan sinut parhaiten? Kuinka se käy ilmi?
Tähän vastaan empimättä haasten heittäjä, pikku-A. Olemme tunteneet toisemme ekaluokasta asti ja harvalla ihmisellä on tällaista suhdetta enää jäljellä. Hän tuntee historiani ja tietää monesti enemmän minusta kuin minä itse. Usein pelkkä katse, ele tai yksi sana riittää kommunikoitiin. Toisaalta hän jaksaa myös kuunnella minua loputtomiin. Soittamme toisillemme vähintään kaksi kertaa viikossa, joskus kaksi kertaa päivässä. Yhtään vähemmälle ei jää myös E joka liittyi remmiimme ala-asteella paria vuotta myöhemmin. Ja pakko mainita tässä myös eräs kuparitukka, entinen esimieheni, joka tuntee myös minut pelottavan hyvin. Yhteistyömme oli välillä ihan maagista. En tiedä johtuneeko siitä että olemme vaakoja ja syntyneet täysin samana päivänä, vuosiluvun numeroiden paikat vain vaihtuneena.
Mutta tiedättekö mikä on parasta? Saan kaikki nämä kolme pian kylään tänne, HOW NICE IS THAT!
7. Minkä hyvän elokuvan olet viimeksi katsonut?
Aika vähän tulee katsottua elokuvia mutta viimeksi kävimme katsomassa Tarantinon Django. Täytyy sanoa, piece of art.
8. Mistä olet valehdellut äidillesi?
9. Millaiset häät haluaisit, jos joskus menisit naimisiin?
Kaikki tytöt ovat haaveilleet varmasti joskus omista häistään. Itse en kuulu ihan täysillä tähän joukkoon mutta jos joskus tämmöinen tapahtuma jostain kumman syystä sattuu kohdalleni kyllä ne häät tullaan varmasti viettämään jossain siellä missä palmupuut kasvavat. Avojaloin auringonlaskussa, aaltojen pauheessa, shampanjan kuohuessa; niiden lähimpien ja tärkeimpien kera.
10. Mille olet nauranut viimeksi raikuvasti?
Nauroin toissapäivänä töissä niin paljon etten saanut sanojani sanottua kun menin kertomaan keittiölle jotain suomen-ruotsalaisesta naispöytäseurueestani. Tilannetta ei yhtään helpottanut se että omistaja herrat lisäsivät vain pökköä pesään, huuliveikkoja kun ovat. En enää muista mikä minua juuri silloin nauratti mutta jotenkin se tilanne lähti jo alusta alkaen vähän käsistä. Eniveis, hauskaa oli.
11. Mikä on bravuurisi keittiössä?
Haha! Ai pikku keittiössäni jossa ei ole uunia, liesituuletinta, mikroa eikä paistinpannua? Paistoin juuri KATTILASSA aamiaiseksi pannukakkuja, aika suoritus!

Nuorempana tuli varmasti valehdeltua paljonkin yhtä sun toista. Enää ei ole tarvetta eikä varaa valehdella. On ollut hienoa huomata että nyt aikustuttua suhde äitiin on kehittynyt samanlaiseksi kuin suhde ystäviin.